Monthly Archives: September 2015

Lisää palkkaa ja työaikaa – Suomi nousuun!

Yleisesti tunnutaan uskovan, että työaikaa vähentämällä luodaan työpaikkoja yhä useammalle työntekijälle. Näin voisi olla jos eläisimme suljetussa systeemissä, jossa työn määrä olisi vakio. Uskomus on siis väärä, sillä elämme globaalissa taloudessa, jossa työn määrä on riippuvainen kilpailukyvystä. Voin todistaa tämän vertaamalla kahta väestöltään samankokoista kansakuntaa, joissa molemmissa on koulutettu työvoima ja myös nettopalkat lähellä toisiaan. Singaporessa on 5.5 miljoonaa asukasta, eli hyvin lähelle sama kuin Suomessa. Singaporessa tehty työaika on 2097 h vakituista työntekijää kohti vuodessa. Se on työhön käytetty aika, joka saadaan kun teoreettisesta säännöllisestä työajasta vähennetään lomat. Suomessa vastaava luku on noin 1700. Singaporessa työttömyysaste on 2.9 % eli käytännössä siellä vallitsee täystyöllisyys. Suomessa työttömyysaste on 8.3 %. Nuorten työttömyys kertoo parhaiten työmarkkinoiden toimivuudesta ja kansakunnan kilpailukyvystä. Nuorten työttömyysaste on Singaporessa 5.9 %, kun se on Suomessa yli 20 % ja tämä on ikävä kyllä vielä nousussa.

työajan kehitys

Kuva 1. Tehdyn vuosittaisen työajan kehitys kokoaikaista työntekijää kohti.

Suomessa tehdään asukasta kohti töitä EU-keskiarvoa enemmän siksi, koska Suomessa myös naiset ovat mukana työelämässä. Työntekijää kohti laskettuna meidän työn ääressä vietetty aika ei kuitenkaan ole läheskään niin kilpailukykyinen. Kilpailukyky tuo työpaikkoja, mutta kumpi parantaa Suomessa kilpailukykyä enemmän palkkojen leikkaaminen vai työajan lisääminen?

Suomessa on maailman ammattitaitoisin ja kokenein työvoima – tämä ei ole klisee, vaan tosiasia. Suomalaisessa yli 10 hengen yrityksessä työssä oleva työntekijä tekee keskimäärin 330 000 euroa liikevaihtoa ja tuottaa käyttökatetta keskimäärin 15 000 euroa vuodessa. Jos palkkoja sekä henkilöstösivukuluja leikattaisiin 5 %, niin työntekijät voisivat tehdä vuodessa noin 2 500 euroa lisää tulosta (käyttökatetta). Jos työaikaa lisättäisiin 5 %, niin tuloshyödyt olisivat kaksinkertaiset verrattuna henkilöstökulujen leikkaukseen.

toimenpiteiden vertailua

Kuva 2. Toimenpiteiden vakikutuksia työntekijää kohti tuotettuun tuloskykyyn.

Työajan lisäämisellä 5 % on niin suuri vaikutus, että me voisimme lisätä palkkoja (+1 %) ja silti parantaa työntekijää kohti tehtyä tulosta 3 700 € eli lähes puolet enemmän kuin palkkojen vähentämisellä. Palkan lisääminen ylläpitäisi kotimaista ostovoimaa ja parantaisi motivaatiota työajan lisäämiseen. Työajan lisääminen parantaa etenkin vientiteollisuuden kilpailukykyä. Yritys tekee tulosta liikevaihdon avulla ja suomalainen työntekijä on työssä ollessaan tehokas tekemään liikevaihtoa. Tuo 5 % lisäys työaikaan on kohtuullisen pieni muutos, joka nostaisi meidän työajan 1696 tunnista 1781 tuntiin vuodessa, siis reilut 11 työpäivää lisää vuosityöaikaan tai 20 minuuttia työpäivään. Emme olisi vielä lähelläkään Singaporen työaikaa, joka pitkiin lomiin tottuneesta suomalaisesta tuntuu lähes epäinhimilliseltä.

Työajan lisäys toisi kaivattua lisäresurssia etenkin yrityksille, joiden tuotteille ja palveluille on kysyntää. Se siis nopeuttaa positiivista rakennemuutosta, koska henkilöstön osaamisen avulla menestyvät yritykset saisivat suhteellisesti enemmän kilpailuetua. Palkkojen alentamisen vaikutus on tasaisempi, joten se ei nopeuta positiivista rakennemuutosta.

työajan lisäyksen vaikutusjakauma

Kuva 3. Työajan 5 % lisäyksen vaikutus yritysten henkilöä kohti tuotettuun tulokseen vuodessa. Jakaumakuvaaja yritysten tuloskyvyn mukaan.

Tämän analyysini perusteella palkkojen alentamisen vaikutus kilpailukykyyn on pienempi kuin työajan lisäämisen. Palkkojen vähentämisen haittatekijät, kuten työrauhan häiriöt ja kotimaisen ostovoiman heikentyminen, voivat valitettavasti syödä leikkauksista saatavat hyödyt. Olemme panostaneet meidän työvoiman koulutukseen kymmeniä vuosia ja meillä on väestön ikärakenteestakin johtuen erittäin kokenut työvoima. Se on voimavara, jolle kilpailukyky rakennetaan. Korkea osaaminen pitää saada tuottamaan ja se tapahtuu parhaiten lisäämällä työn ääressä vietettyä aikaa – hyötysuhde on siis erittäin hyvä.

Joku voi luulla, että työajan lisäys ulosmitataan kustannussäästöinä vähentämällä työntekijöitä. Logiikka ei mene noin, sillä työntekijä on arvokkaampi työpaikalla, jossa hän voi tehdä liikevaihtoa.

Kilpailukyvyn nousu lisää työpaikkojen määrää ja sijoittajien halua investoida Suomeen. Työelämän tutkijana väitän, että työajan pieni lisäys on omiaan myös parantamaan työelämän laatua työpaikoilla. Meidän työajan vähyys on ajanut monet työpaikat stressaavaan kiireen kulttuuriin, jossa ei ole aikaa kehittämiseen eikä työn tekemiseen laadukkaasti. Työajan lisäys tuo aikaa oman toiminnan kehittämiseen ja stressiä aiheuttavan sähläyksen poistamiseen. Tällä työn sisällöllisellä kehittämisellä on merkittävä tuottavuutta nostava vaikutus, jota tässä artikkelissa en ole huomioinut.

Yritystemme tuloskuntoja on ajettu pitkässä talouden taantumassamme niukkuuteen. Henkilöstö on vähennetty minimiin, kehittämisestä ja investoinneista on tingitty ja kuluja on leikattu. Työn kehittämiselle ja uudistamiselle ei tällaisessa tilanteessa tahdo olla tilaa. Jos mahdollisesta työajan lisäämisestä osa käytetään työn kehittämiseen, lisää se työelämän laatua ja tuottavuutta. Silloin osaavan suomalaisen työntekijän potentiaali saadaan arvoisaansa käyttöön.

Marko Kesti

Vertahyytävää tietoa yritysten tuloskyvystä

Ammattiliitoilla on Suomessa laillinen kartelli työntekijöiden etujen ajamiseen ja työttömäksi joutuneiden tukemiseen. Hyvää työtä on tehty vuosia ja ammattiliittoihin kuuluvien palkansaajien joukko onkin Suomessa yksi maailman korkeimmista. Suuri valta tuo myös suuren vastuun – ammattiyhdistykset ovat yhteiskunnan mielipidevaikuttajia, joita kuunnellaan laajasti. Olen seurannut vallitsevaa diskurssia huolestuneena ja näyttää siltä, että tieto Suomen vaikeasta taloudellisesta tilanteesta ei ole vielä täysin valjennut kaikille ammattiliittojen päättäjille. Työntekijöiden mielipiteitä ohjataan manipuloivilla kyselyillä, joissa kysytään työntekijöiden halukkuutta luopua saavutetuista eduista. Todellisuudessa kysymys pitäisi olla muotoa: ”jotta työpaikkasi säästyisi, olisitko valmis hyväksymään hallituksen asettamat työehtojen heikennykset”. Työntekijät eivät ole kompleksisen kansantaloustieteen asiantuntijoita. Sen sijaan suomalaiset työntekijät ovat maailman osaavinta työvoimaa ja oman työnsä parhaita asiantuntijoita. Heiltä pitäisi kysyä miten oman työsi sujuvuutta voisi parantaa. Hyviä ideoita on runsaasti ja ammattiliitot voisivat ohjeistaa pääluottamushenkilöitä kirjaamaan ideat ja keskustelemaan parannuksista yritysten ja kuntaorganisaatioiden johtajien kanssa. Näin saataisiin kohdennettua huomio todellisiin tuottavuutta parantaviin uudistuksiin, joita työpaikat tarvitsevat kipeästi.

Uusimman tutkimukseni osoittaa, että Suomen työvoiman tilanne on todennäköisesti paljon huolestuttavampi kuin mitä hallituksessa luullaan. Tutkimukseeni otimme Tilastokeskuksen kanssa jakaumatiedot yritysten tuloskyvystä vuosilta 2012 ja 2013. Tuloskyvyn mittarina oli työntekijää kohti tehty käyttökate eli EBITDA. Oletusarvona oli, että Suomen yritysten tuloskunto olisi normaalijakautunut eli heikosti kannattavia yrityksiä olisi suunnilleen yhtä paljon kuin hyvin kannattavia ja suurin joukko yrityksistä olisi kohtuullisen tuloskuntoisia. Tämä oletus ei kuitenkaan pitänyt ollenkaan paikkaansa, vaan tulokset olivat vertahyytävää luettavaa. Lähes puolet suomalaisista yli 10 henkeä työllistävistä yrityksistä on erittäin heikosti kannattavia. Näissä yrityksissä työskentelee noin 400 000 työntekijää ja niiden keskimääräinen käyttökate työntekijää kohti on -4 800 €/hlö/vuosi.

Kuvio 1: Yritysten jakauma tuloskyvyn (EBITDA/FTE) mukaan

Yritysten jakauma tuloskyvyn mukaan

Vuodesta 2012 vuoteen 2013 on kehitys ollut synkkä, sillä vuoden aikana heikkoa tulosta tekevien yritysten ja työntekijöiden määrä on lisääntynyt huomattavasti. Vielä karmeampi on tilanne investoinneissa – yli 700 000 työntekijää on töissä yrityksissä, joissa investoinnit on minimaaliset eli kilpailukyky on heikkenemässä kun koneet, laitteet, tilat, tuotantovälineet, tuotteet ja tietotekniikka vanhenevat käsiin. Yritykset tekevät niin huonoa tulosta, että sillä ei voi kustantaa investointeja eikä suorittaa tarvittavia investointien poistoja. Nämä työpaikat siirtyvät vähitellen halvemman tuotannon maihin, joissa investointeja kannattaa tehdä. Kuviossa 2 aineelliset nettoinvestoinnit jaettuna henkilöstön määrällä. Kuviossa on x-akselilla sama luokittelu kuin kuviossa 1.

Kuvio 2: Aineelliset nettoinvestoinnit työntekijää kohti tuloskyvyn (EBITDA/FTE) mukaan

nettoinvestoinnit per FTE

Tutkimuksen valossa voidaan todeta, että hallituksen toimenpiteet ovat erittäin tarpeelliset suurimmalle osalle yrityksiä, sillä tarvitaan nopeaa muutosta kustannuskilpailukyvyssä ja mikä tärkeintä: uskoa valoisampaan tulevaisuuteen, jossa yritys voi menestyä Suomessa. Jos hallituksen ajamat toimenpiteet eivät saa kannatusta työntekijäkunnassa, niin työttömien määrä tulee kasvamaan rajusti. Tässä ei ole siis kyse vain kilpailukyvystä vaan työpaikkojen säilymisestä. Mitä kuntaorganisaatioihin tulee, niin siellä tuottavuuden kehittäminen on yrityksiä haastavampaa, mutta sitäkin tärkeämpää työpaikkojen ja palvelujen säilyttämisen kannalta.

Vallitseva diskurssi, jossa työnantajajärjestöt menevät mukaan politikointiin ja unohtavat heidän laillisen kartelliaseman tuoman yhteiskuntavastuun, on erittäin huolestuttava. Epäoleellisiin keskittyminen ja tarpeellisen muutoksen jarruttaminen tuovat ristiriitoja työpaikoille, jolloin työelämän laatu heikkenee entisestään. Sählääminen ja työajan hukkaaminen lisääntyy ja johtaa tuottavuuden heikkenemiseen ja lopulta työpaikkojen menettämiseen. Vielä ei ole liian myöhäistä, sillä kansantaloutta eheyttävät toimenpiteet ovat oikean suuntaisia ja tuovat valoa tunnelin päähän.

Työntekijöiden vahva osaaminen on arvokas voimavara, joka oikein kohdennettuna nostaa kansantalouden nousuun. Suomessa on edelleen maailman ammattitaitoisin ja kokenein työvoima, jota pitäisi kuunnella enemmän työn sisällöllisessä kehittämisessä, eikä keskittyä syyttelyyn ja voivotteluun haasteiden edessä. Jos perjantain mielenilmauksen sijaan käyttäisimme kokonaisen päivän työn sujuvuuden parantamiseen työpaikalla, niin se olisi jo isoksi avuksi työpaikkojen pelastamisessa.

Marko Kesti