Uusi ratkaisu sairauspoissaolojen vähentämiseen

Yleisesti tiedetään, että sairauspoissaoloista aiheutuu kustannuksia. Muistisääntönä käytetään usein keskimääräistä arvoa 350 €/päivä. Arvio toimii muistisääntönä, mutta ei kerro koko totuutta.

Poissaolojen kustannukset syntyvät siitä, että poissaolevan työpanos korvataan ylitöinä ja sijaisilla. Poissaolot korvataan, jotta niistä ei aiheutuisi liikevaihdon menetystä. Tilastot osoittavat, että poissaolot kasvavat noususuhdanteessa. Koska henkilöstöresurssit ovat taantumassa viritetty minimiin, on kasvuvaiheessa kapasiteetti äkkiä täynnä. Näin sairauspoissaolot aiheuttavat välittömästi ylitöiden kasvua. Ylityöt kuormittavat henkilöstöä ja aiheuttavat lisää poissaoloja, jolloin kierre on valmis. Sairauspoissaoloilla onkin suurempi merkitys talouden kasvaessa.

Työpanos on arvokas, koska sillä tehdään liikevaihtoa ja liikevaihdosta syntyy tulos. Monessa yrityksessä on poissaolojen määrä suoraan yhteydessä ylitöihin tai työaikajouston positiivisiin tuntikertymiin. Mikäli poissaolot aiheuttavat toimitusaikojen venymistä tai projektien viivästymistä, niin poissaolojen aiheuttamat kustannukset ovat suuremmat kuin 350 €/päivä. Esimerkiksi teollisuudessa on liikevaihdon menetyksestä laskettavissa poissaolopäivän hinnaksi 570 €/päivä. Laskennallinen rahallinen menetys on kuitenkin vain jäävuoren huippu todellisista taloudellisista vaikutuksista.

Sairauspoissaolot ovat ilmentymä siitä, että työelämän laatu tuotantotekijänä on heikentynyt. Tarkastellaan esimerkiksi 800 hengen teollisuusyritystä, jossa sairauspoissaolot kasvavat 6.0%:sta 6.3%:iin. Tästä aiheutuva kustannus on noin 300 000 €. Sairauspoissaolot ovat siis seurausta työelämän laadun heikentymisestä. Voidaan olettaa, että työelämän laadun indeksi (QWL-indeksi) putoaa 60%:sta 57%:iin. Koska työelämän laatu on tuotantotekijä, niin muutos vähentää tehollista työaikaa, jolla tehdään liikevaihtoa. Näin voidaan laskea käyttökatemenetykseksi 5 M€, eli 6 250 € per työntekijä. Laskenta voidaan tehdä hyvinkin tarkasti jos data ja oletukset ovat kunnossa. Tässä blogissa en mene laskennan yksityiskohtiin, mutta totean sen olevan tieteellisesti validi. Oleellista on suuruusluokka; poissaolojen liiketoimintavaikutukset ovat yli kymmenkertaiset verrattuna poissaolojen kustannusvaikutuksiin – niin hyvässä kuin pahassa.

Ilmiö on haastava ymmärtää, koska sairauspoissaoloihin liittyy välittömiä ja välillisiä vaikutuksia. Avuksi voidaan ottaa tekoäly, joka simuloi monimutkaista todellisuutta. Aiomme testata täysin uutta ratkaisua sairauspoissaolojen vähentämiseen. Älykkäällä simulaatiolla harjoitellaan johtamiskäytäntöjä poissaolojen vähentämiseksi ja vaikutuksia talouteen. Simulaation käyttöliittymänä on opetuspeli, jolloin saadaan oppimisen kannalta hyvä ympäristö. Digitaaliseen HR-analytiikkapeliin syötetään tulosyksikön talous- ja HR-data. Esimies simuloi johtamiskäytäntöjen vaikutuksia erilaisissa työyhteisön ongelmatilanteissa. Hän näkee reaaliajassa vaikutukset taloudessa ja poissaoloissa.

poissaolojen simulointi

Kuva. Poissaolojen vähentyminen ja talousvaikutusten simulointia. Ylemmässä näkyy poissaolojen kuukausiarvot ja alemmassa käyttökatteen kumulatiivinen kehitys suhteessa budjettiin.

Hyvä johtaminen syntyy kokemuksesta ja kokemus vaatii sekä epäonnistumista että onnistumista. Opetuspelissä esimies ohjataan epäonnistumisten kautta onnistumiseen. Toistojen kautta tapahtuu oppimista, joka muuten veisi vuosia. Näin kantapään kautta oppiminen tapahtuu turvallisessa simulaatioympäristössä ja hyvät opit voi viedä käytäntöön. Oletuksena on, että hyvällä johtamisella voidaan vähentää sairauspoissaoloja ja parantaa tuottavuutta.

Rakensimme tekoälyopetuspeliin realistisen yhteyden sairauspoissaoloihin. Testaamme simulaatio-oppimiseen perustuvaa sairauspoissaolojen vähentämistä SOL-Palveluissa ja Antellissa. Myös muita organisaatioita otetaan mielellään mukaan testaamiseen.

About markokesti

Marko Kesti Dr. (admin), M.Sc. (tech.) Adjunct Professor, HRM-Performance University of Lapland CEO, PlayGain Inc. EVP, Mcompetence Inc. Non-fiction writer Married with 2 kids

Posted on October 17, 2017, in Uncategorized. Bookmark the permalink. Leave a comment.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: